17.11 kello 16.10 oli se hetki. Tänne asti oli tie raivattu mitä uskomattomimmilla suorituksilla, niin yksilöinä kuin joukkueena, ja nyt oli aika voittaa se, mitä kisoista oltiin tultu hakemaan. Pysti kimalteli palkintopöydällä houkuttelevasti ja jätkät uhkuivat voitontahtoa piittaamatta aiempien pelien aiheuttamasta väsymyksestä. Tätä varten oli kaksi vuotta treenattu ja tästä piti voitto napsaista. Sitten oltaisiin oltu maailman kovimpia jätkiä lopun elämää.
Joukkueemme ei voinut hävitä. Se ei ollut mahdollista: Katsoessaan pelaajalistaa saattoi nähdä koko joukon jo legendoiksi muodostuneita nimiä, nuorten sarjojen dominoijia, äijäsarjassakin loistaneita veteraaneja ja koko maailman idoleita. Kenempä lapsen ei oltaisi nähty leikkivän Olli-kumifiguurilla? Suurimmalle osalle joukkuetta vuosi oli viimeinen, se vuosi, jolloin ollaan mahdollisimman kokeneita. Ei, hävitä ei voitu, tässähän oli kasassa 15 maailman kovinta urheilijaa.
Kuitenkin hävittiin. Norjalaisille läskeille. Vaikea näin jälkeenpäin sanoa mitä siinä tapahtui, mutta kolme maalia ne teki suhteessa meidän yhteen. Oli se yksi kori kyllä verrattoman hieno, jos tyylipisteitä annettaisiin Suomi olisi voittanut 100-3. Se oli ottelun ensimmäinen kori ja loistava yksilösuoritus. Totti heitti ensin karvaajan pintaan, tuli korin oikealta puolelta pakin kimppuun joka sekin lensi pintaan, ja lopulta etsi puskupaikan veskarin selän alta ja pam, pallo oli korissa. Siinä kohtaa fiilis oli että tää peli on voitettu. Vaan seuraavat kolme koria teki Norja. Niillä oli vahvoja korintekijöitä ja he saivat luotua sellaisen paineen meidän korille ettei puolustus vain riittänyt. Helvetin kovia korejahan ne oli, norskit olivat vaan vielä meitäkin parempia.
Kaikki korit tulivat ensimmäisessä erässä ja toinen erä oli enää pelkkää pallon hallintaa, molemmilla puolilla. Suomi piti melkein koko erän jatkuvaa painetta Norjan korilla, kuitenkin aina ratkaisevalla hetkellä menetettiin pallo karvaajalle eikä saatu koria. Korituspaikkoja oli kyllä monia. Siinä neljä minuuttia kun oli aikaa pelikellossa, alkoivat Norjalaiset sumputtamaan palloa pintaan. Sieltä sitä ei enää juuri saatu pois, vaikka koitettiin jopa peluuttaa lopussa kolmea karvaajaa vedessä. 10 sekuntia peliä jäljellä yksi sankari hankki itselleen vielä jäähyn, millä siinä kohtaa ei juuri enää ollut merkitystä. Peli päättyi ensimmäisen erän lukemissa ja Norjalle meni kultamitalit ja pysti. Olisi se ollut hieno pysti. Eikä olla maailman kovimpia jätkiä.
No ollaan sentään maailman toisiksi kovimpia!
Moraalinen voitto, se on aina tärkeintä! Onnea upeasta saavutuksesta, noissa karkeloissa ei ihan turhat jätkät pelaa finaalissa.
VastaaPoista