maanantai 27. lokakuuta 2014

Raportti sunnuntain peleistä

Sunnuntaina pelattiin ensin Tanskaa vastaan finaalipaikasta ja hävittiin (Omien laskujen mukaan kuitenkin voitettiin), sitten pelattiin Saksan kanssa pronssiottelussa ja hävittiin (Tätä ottelua ei tosin pitänyt pelata, sillä meidän piti pelata finaalissa Kolumbian kanssa.) Kolumbian kanssa emme pelanneet, mutta sillähän ei ole väliä kun eivät ne ole Euroopasta, eli käytännössä olemme Euroopan mestareita. Näin ainakin päättelimme illalla...

Tanska-Suomi 3-1 (1-2):

Kuten saattoi odottaakkin Tanska pelasi tuttuun tapaan sikaa häikäilemättä. Vaikka ne eivät palloa osanneetkaan karvata osasivat ne riistää pelaajiltamme muita varusteita, kuten snorkkeleita ja räpylöitä, mikä vaikeutti hieman peliämme. Myös pallotonta pelaamalla Tanskalaiset hamusivat etua ottelussa. Peli päättyi kuitenkin onnellisesti Suomen voittoon. Ensimmäisessä erässä Tanska teki meille korin, mutta pian Totti tasoitti korittamalla vastustajan vaihtoväliin. Toisen erän lopulla Hautala painoi pallon Danskmannien koriin neljä minuuttia ennen pelin loppua ja ottelu päättyi 2-1 lukemiin Suomen hyväksi. Tuomarit vain tekivät pienen laskuvirheen ottaessaan vahingossa huomioon yhden Tanskalaisten peliajan ulkopuolella tekemän korin ja hyväksyivät myös yhden Tanskan korin, mistä heidän tarkoituksensa oli antaa jäähy. Unisella tuomarilla meni rangaistukset hieman sekaisin. Myöskään he eivät Hautalan koria muistaneet huomioida pisteenlaskua tehdessään. Suomi pantiin 3-1 tappion johdosta pelaamaan pronssiotteluun.

Suomi-Saksa 0-1 (ottelu, jota ei pitänyt pelata):

Saksan otteluun lähdimme sotatekstit selissämme. Muun muassa Aki "PANTZERWAGEN!" Kipponen ja Timo "KÜGELSCHREIBER!" Ahola pelottivat vastustajia suunnattomasti heidän ohi altaalle kävellessämme. "TSCHÜSS!" teksti selässään Liukkonen varautui läpiajoihin ja vaihtopari Totti&Santtu lähtivät peliin "SCHWEIN" tekstit selässään eivät toki sikaillakseen. Puolet saksalaisista eivät uskaltaneet mennä altaaseen nähdessään Vaahteran PERKELEen pohkeessa.
    Saksalaiset pelasivat elämänsä parhaan ottelun meitä vastaan. Ensin he jotenkin saivat tykitettyä meille yhden korin ensimmäisessä erässä ja sitten vain pitivät palloa hallussaan loppupelin ajan. Saimme sitä toki välillä haltuumme, mutta peliä silti pelattiin enimmäkseen meidän päädyssä. Saksalaisten karvaus puri todella hyvin meidän purkuihin. Muutama vaarallinen läpiajo me saatiin niiden korille, mistä olisi melkein voinut rankaista. Emme kuitenkaan onnistuneet, varmaan pelaajilla oli tuleva finaaliottelu Kolumbiaa vastaan mielessä. Puolet pelaajistamme luuli, että tämä oli vain lämppämatsi ennen varsinaista peliä ja ettei silloin tarvii liikaa repiä. Hämmästys oli suuri, kun emme pelanneetkaan etelä-amerikkalaisia vastaan, voitimmehan me Tanskan sentään selvänumeroisesti. No, ei niiden tuomarien logiikasta aina tiedä.

Suomi on siis virallisesti nyt Euroopanmestari (Ja täähän on ihan totta, kun tää kerran virallisessa kisablogissa lukee.) Ensi kaudella sitten yritetään taas uusia titteli niin, että tuomaristokin sen uskoo. Viisi pelaajaa tämän vuotisesta kokoonpanosta vanhenee ensi kisoihin mennessä, mutta melkein samasta päästään jatkamaan.

Mainittavaa illanvietosta:
-Liukkosen ei tarvinnut kävellä rikkoontuneella jalalla, vaan häntä kyydittiin perinteisellä kuninkaidenkyyditysmenetelmällä.
-Panketti oli onnistunut ja juotavia sai kalliilla tiskiltä, mutta myös budjettiluokka löytyi pöydän alta.
-Ruotsalaisten yritys juoda managerimme pöydän alle päättyi oksenteluun, sammumiseen ja kovan luokan darraan. Tietenkin ruotsalaisten toimesta. Manageri lähti rauhassa omaan hotelliin, kun tylsä seurue hiljeni.
-Baarissa ainakin Totti sai piirakkaa.
-Joukkue viihtyi pitkään tanssiklubilla. Mikäs on sen kivempaa kuin tanssi.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Joukkueen matka Schakschaan ja ensimmäinen pelipäivä

Joukkueen matka kisoihin Saksan Mülheimiin kulki Düsseldorfin kautta jonne lennettiin. Hotellimme sijaitsee Duisburgissa joka on isompi kaupunki Mülheimin vieressä. Illalla käytiin vähän neppailemassa jo etkoon kolumbialaisten kanssa.


Suomi - Ruotsi 6-0:

Päivä alkoi Suomen joukkueella hyvin kun päästiin avaamaan turnaus mättämällä maaleja rakkaimmalle vastuksellemme eli Ruotsille. Peli päättyi samaan tapaan kun viime vuonna ja Ruotsista ei ollut mitään vastusta meille. Ruotsin tytöt oli kivan näkösiä. Korit teki Pietarsaaren moottoripyöräpomo (2x), Kehonrakentaja Leskinen, Hottentotti, Antza "Iso Antza" ja Pikku-Aki

Suomi - Norja 5-1:

Suomi tuhosi Norjan totaalisesti ottelussa jossa taisteltiin huomisesta semifinaalipaikasta. Koreja tykitettiin sitä tahtia etteivät tuomaritkaan pysyneet laskuissa mukana, ja jättivät Totin 1-0 korin huomiotta. Eihän se meitä toki haitannut, nauratti vain pikkuisen. Heti parin minan päästä Iso-Teemu kävi heittämässä seuraavan sisään ja siitä se koriputki urkeni. Turskanpopsijat hyytyivät täysin meidän karvauksessa ja päästelivät koreja mistä milloinkin. Korit teki Iso-Teemu, Aleksi Hautaaja, Kehonrakentaja-Jon ja Tottipotti.

Huomenna joukkue aloittaa päivänsä 10:30 suomen aikaa ottelussa Tanskaa vastaan. Tällä ratkaistaan pelataanko päivän päätteeksi finaalissa vai pronssista.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Joukkueen lopullinen kokoonpano on nyt päivitetty blogiin.

Joukkueeseen valittiin 16 pelaajaa, jotka ovat

1
Jon Leskinen
2
Totti Nurmi
3
Timo Ahola
4
Olli Kukkola
5
Toni Virtanen
7
Oskari Sell
8
Eero Laitinen
10
Santtu Hellström
11
Aleksi Hautala
12
Riku Metsälä
13
Tuomas Kätkänaho
15
Aleksi Mäkelä
38
Janne Liukkonen
94
Aki Kipponen
95
Antti Vaahtera
96
Teemu Hirvonen

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Maajoukkueleiri 14.9.2014!

Vuoden 2014 viimeinen nuorten maajoukkueleiri pidettiin Seinäjoella (ihan tosi), ja leirillä viimeisteltiin joukkue mahdollisimman skarppiin kuntoon. Viime vuodesta tuttu joukkue on tänä vuonna kokenut suuren muodonmuutoksen kun suuri osa pelaajista vanhentui pois: tutut veskat Otso, Pelttari (nykyään "Kakkoskoutsi-Pelttari"/"Aamuverra-Pelttari"), Huttunen ja Tyni, pakit Olli, Mikko ja Hirvonen, sekä hyökkääjät Teemu, Janne ja Timmi (joka edelleen kuvittelee pääsevänsä joukkueeseen, tuli leirillekin tekemään näyttöjä) vanhenivat pois, mutta tilalle on toki tulossa uutta ja sitäkin vahvempaa kalustoa! Suurin osa joukkueesta saatiin valittua jo tällä leirillä, mutta valmentajat halusivat pitää vielä faneja jännityksessä, eivätkä paljastaneet kolmea joukkueeseen tulevaa pelaajaa. Tällä hetkellä kisakoneeseen valitut ovat:

Maalivahdit:
Aleksi Hautala #11
Iso-Teemu Hirvonen  #96
Antti "maalivahti" Vaahtera  #9
Olli Kukkola
Aleksi Mäkelä

Pakit:
Pikku-Aki Kipponen  #94
Jon "kehonrakentaja" Leskinen #1
Timo Ahola
x
x

Hyökkääjät:
Janne "Liukaslätkä" Liukkonen
Totti Nurmi #2
Toni Virtanen
Santtu Hellström
x

(Kohtiin x tullaan nimeämään pelaajat)

Kuten jo nimistä näkee, joukkue on erittäin fyysinen ja kokemusta riittää. Uskoakseni meidän joukkue on varmasti kisojen pelottavimman näköinen ja ennakkosuosikki.

Leirillä pelattiin neljä allasta ja välissä pidettiin palavereja. Kuntotestejä ei tällä kertaa tarvinnut pitää, ne pidettiin edellisillä leireillä ja nyt sai riittää. Sen sijaan keskityttiin peliin ja pelinäyttöihin. Ensimmäisellä altaalla meno oli kovaa ja etenkin KARVAUS toimi erinomaisesti. Se onkin viime vuoden tapaan yksi suurimmista peliteemoistamme ja sen tuleekin toimia. Välillä karvauksesta saatiin puskettua läpi loistavilla puruilla: Myös tämänvuotisesta joukkueesta löytyy nopeita pelaajia ja uskon että parhaimmassa tapauksessa kisoissa saatetaan nähdä hienoja läpiajoja. Ensimmäisen altaan jälkeen pidettiin palaveri, jossa tunnin verran lähinnä kehuttiin toinen toisensa karvausta. Olihan se aivan mainiota. Myös tuli valmentajilta pienoista opastusta, että maalintekoa tulisi vielä hieman hienosäätää, jotta saataisiin koreja syntymään entistäkin nopeammin.

Seuraavan altaan teemana olikin selvästi korinteko ja teimme lukuisia harjoituksia tähän liittyen. Treeni kyllä terävöitti pelaajien harmaita aivosoluja ja myös itse pelissä alkoi näkyä järkevää korintekoa. Karvaus valmentajien mukaan johonkin hiipui, mutta karvausnäytöthän oli annettu jo edellisellä altaalla, mitä sitä enää rehkimään ja itseään rikkomaan. Tällä altaalla nähtiinkin karvauksen sijaan lukuisia hienoja koreja.

Illalla mentiin omenahotelliin, ja syötiin ravitsevaa urheilijailtapalaa dädis dainerissa (joku paikallinen ravitsemusliike.) Sen jälkeen mentiin nukkumaan, osa hotelliin ja osa tinderkamujen luokse. Pauli taisi todella viihtyä, kun ei koko seuraavana päivänä löytänyt leirille.

Sunnuntai aloitettiin reippaalla aamuverralla. Pelttari piti palikoille pirteän pikku pyrähdyksen paikallisella patikkapolulla. Mukavan lenkin jälkeen oli kiva päästä taas pelaamaan. Aamun altaalla jatkettiin eilisestä, ja keskityttiin suuresti korintekoon. Väki oli ikävästi vähennyt eilisen ja yön aikana, ja hyvin niukoilla vaihdoilla jouduttiin pelaamaan: tästä aiheutui muun muassa veskojen poissaoloja ja muuta ikävää, sillä vaihdotta pelaaminen on rankkaa tällä tasolla. Allas läpsyteltiin läpi niillä pelaajilla mitä oli ja vissiin valmentajat olivat tyytyväisiä, kun ei heillä paljoa ollut altaan jälkeen sanottavaa.

Viimeiselle altaalle saatiin muutamia lisäpelaajia ja saimme riittävästi vaihtoja, jotta pystyimme pelaamaan täysiä. Joukkueella olikin kova tsemppi päällä ja kaikki selvästi halusivat antaa nyt parhaansa valmentajien nenän edessä, sillä oli viimeinen mahdollisuus näyttää kyntensä ennen kisajoukkueen valitsemista. Varsinkin Timmi loisti tällä altaalla upeilla puruilla ja maaleilla ja myös tuntemattomaksi jäänyt numero 7 pyöritteli palloa kuin vedenalainen hurrikaani ja teki uskomattomia purkuja ja sankarisuorituksia ja koreja. Oli se vika allas kauttaaltaan hienoa uppopalloa ja kyllä tuli sellainen olo että nyt pelataan kovalla tasolla. Pelaajien vammautumismäärästäkin näki altaan jälkeen että nyt oltiin tosissaan. Samalla asenteella vain kisoihin ja saadaan kultaa kotiin Saksasta.

Vikan altaan jälkeen tosiaan joukkue nimettiin (onnea joukkueeseen päässeille! (ja muille kiitos leiristä!)) ja porukka alkoi painella kotia kohti. Joillekkin viikonloppu oli ilmeisesti liian kevyt kun välttämättä haluttiin juosta kamojen kanssa junalle. -